Virikkeellistämistä

Aamulla meininki juoksutarhassa näytti tältä. Päättömän juoksemisen jälkeen Lumi alkoi selvästi keksiä jotain älyllisempää puuhaa (koppien katoille hyppiminenhän on niin out, vanhanaikaista ja tylsää) ja sen ratkaisu löytyy yllä olevista kuvista. Koirakärryn katolta oli kuulemma hyvät näköalat ja Dustykin oppi nopeasti kärryn katolle kiipeämisen salat, kun Lumi oikein huolellisesti näytti mallia. Vähän vaikuttaisi että Lumin vois ehkä viedä agilityhommiin joskus... :D

Koska päivän ohjelmassa oli muutenkin kylillä käyntiä, nappasin Lumin mukaan harjoittelemaan hihnassa kävelyä. Talven jäljiltä hihnakäyttäytyminen on ollut vähän niin ja näin ja varsinkin erilaiset ärsykkeet saavat koiraneidin unohtamaan tyystin, mitä olikaan tarkoitus tehdä. Otin viime viikolla sille käyttöön Rukan talutusvaljaat, ajatuksena testata olisiko niistä apua rauhallisen hihnakäytöksen opettelussa. Aina, kun hihna kiristyy, vaihdan hetkeksi suuntaa ja palkkaan kun koira kävelee nätisti vierellä. Tänään meni jo aika kivasti vaikka häiriöitäkin oli. Videopätkässä Lumi jää kuuntelemaan läheltä kuuluvaa koiran haukkua mutta hetken miettimisen jälkeen päästään kuitenkin nätisti paikan ohitse. Ihmiset, varsinkin teini-ikäiset ja lapset, ovat Lumille suuri kiusaus koska sen mielestä he ovat kaikki vain niin yksinkertaisen ihania. Huomaa kyllä että Karva-Kaveri-vierailut ovat tehneet vaikutuksen nuoreen koiraan ;)

Ensi viikolla päästäänkin pitkästä aikaa taas nuorten pariin Karva-Kaveri-käynnille Lumin ja Pihkan kanssa. Talven jäljiltä käynneissä on ollut harmillinen tauko mutta onneksi on vielä muutama viikko lukukautta jäljellä niin ehditään kouluhommiinkin :)
Tämän reilun kilometrin mittaisen virikekävelyn jälkeen teinikoira olikin sitä mieltä että eiköhän päivän työt ole tehty ja on sittemmin malttanut ihan rennosti pötkötellä olohuoneen matolla.

Kevätpuuhia

Syksyisestä riiviöpentu-Lumista on talven aikana kasvanut  reipas neitikoira. Ensimmäinen juoksukin oli ja meni hiljattain, ja oli mielenkiintoista seurata kuinka rämäpää Peppi Pitkätossu-tyyppisestä koirasta kuoriutui yhtäkkiä kovin herkkä haaveilijasielu. Useinkaan en ole ihan näin suurta muutosta hormonitoiminnan käynnistymisestä koirissa nähnyt, monilla ensimmäiset juoksut eivät juuri elämää hetkauta. Näin ei selvästikään ollut Lumin laita!

Valjakkoharjoittelua ehdittiin kevään kuluessa tehdä jonkin verran, ja Lumille alkoi tulla varsin hyvä rutiini vetämiseen. Erityisesti olen panostanut tämän vuoden nuorison kanssa rauhallisesti odottamiseen ja käskyjen kuuntelemiseen, sillä itse vetämisessä ja eteenpäin menemisessä ei todellakaan ole näiden kanssa ongelmia, ja tuskin tuleekaan ;)  Vähän olisi semmoinen näppituntuma, että saattaa olla (puoli) joukkueellinen johtajakoiria kasvamassa.

Pikkuhiljaa rekikelien huvetessa ollaan Luminkin kanssa palauteltu mieleen syksyllä opeteltuja asioita ja temppuja. Uutena asiana aloitettiin noutoharjoittelu joka oikein pieniin palasiin pilkottuna tuntuukin edistyvän ihan mukavasti (ainakin jos vertaa Pihka-porokoiraan). Lisäksi pikkuhandlerimme Unna, 6 vuotta, kuuli mätsärikauden lähestyvän ja halusi opettaa Lumille kehäkäyttäytymistä. Virallisiin näyttelyihinhän Lumilla ei alaskanhuskyna ole mitään asiaa, mutta mätsärit ovat kieltämättä ihan hauskaa kesäpuuhailua ja niistä löytyy usein myös lapsille omat sarjat :) Tässä videopätkä ensimmäisistä harjoituksista - kuvaaja huomauttaa, että Lumille ei ole opetettu sen enempää seuraamista kuin seisomistakaan ennen tätä.

Facebookin ulkopuolisille lukijoille myös iloisia perheuutisia, sillä laumamme kasvoi hiljattain Dustyn puolisiskolla. Unna nimesi suloisen pikkuneidin Tuikuksi. Tuikulla on sama isä kuin Dustylla ja se on noin kuukauden Lumia ja Dustya nuorempi. Tuikku on iloinen ja herttainen tyttönen, hieman vielä tottumaton lapsiperhearkeen mutta vaikuttaisi sopeutuvan ja oppivan nopeasti. Valjakossa tämä neiti oli varsin vaikuttava ensimmäisestä kerrasta lähtien.

Rekikoiran elämää

Tänään oltiin jännän äärellä. Lumi ja Dusty ovat molemmat täyttäneet puoli vuotta ja olen jo jonkin aikaa katsellut, että ne alkaisivat olla valmiita saamaan ensimmäistä kertaa valjaat päällensä. Ensimmäiset vetolenkit ovat lyhyitä, vain muutaman kilometrin mittaisia, ja ideana onkin ennemmin sytytellä pentuja valjakkotyöskentelyn saloihin kuin tehdä varsinaista fyysistä treeniä. Lumi ei ollut valjaista milläänsäkään, onhan se Karva-Kaveri-liivejä tottunut pitämään päällään pienestä saakka. Dustya valjaat ja liinoissa olo jännittivät huomattavasti enemmän.  Kuvanottohetkellä taitaa pikkumusheria jännittää enemmän kuin pentua ;)

Yllättävää kyllä, Lumi oli lopulta valjakkotyöskentelystä hämmentyneempi kuin Dusty, joka ensimmäisen 20 metrin jälkeen huomasi, mitä tässä tehdään ja sen jälkeen vain veti. Pää alhaalla, koko pienellä sydämellään nätillä askeleella. Tauot arveluttivat sitä hieman mutta kun liikuttiin, oli suunta ja asenne hyvin selkeä. Lumikin kyllä työskenteli varsinkin alkumatkan oikein hyvin, mutta täyskäännöksen jälkeen siitä näki kuinka aivot alkoivat raksuttaa vähän liikaa. Pentu ihmetteli, miksi mennään takaisin samaa reittiä? Miksi olen kiinni kaulapannasta ja valjaista? Lisäksi askelmerkit tuntuivat olevan vähän hukassa, pentutreeneissähän vauhti pidetään aina hyvin hitaana ja tasaisena, ja taukoja pidetään usein,  ja paluumatkalla Lumia tuntui jotenkin hämmentävän sekin. On melko erikoista, koska en muista että olisin montaakaan kertaa aiemmin nähnyt Lumia erityisen hämmentyneenä. Luulen, että verenperintönä tulee vahva ajatus vetämisestä ja siinä päällä, ulkokuorena kaikki opettamani "harrastustemput" , ja kun nämä kaksi maailmaa kohtaavat, ei sinällään ehkä ihme että asia vaatii pientä prosessointia. Olenko rekikoira vai seurakoira? Voinko olla molempia? Voit olla, pentu pieni, kyllä meidän laumassa on siitä muitakin esimerkkejä :) Asia jätetään nyt joksikin viikoksi hautumaan ja kokeillaan sitten uudelleen kun taas sattuu sopiva päivä.

Ohessa pieni kännykällä kuvattu videopätkä: https://youtu.be/1DgocFJelXU


Muutenkin Lumi on viime aikoina päässyt tutustuman huskyn elämään, muuttanut asumaan tarhaan niin kuin suurin osa muistakin lauman nelijalkaisista. Metsälenkit vapaana ovat toki edelleen olennainen osa arkea mutta temppujen opettelu on vähän jäänyt. Suureksi harmiksemme myöskään yhtään Karva-Kaverivierailua emme ole ehtineet tälle vuodelle vielä tekemään, ja pahasti näyttää, että se voi venyä maaliskuulle saakka työkiireiden takia. Aikuiset huskyt juoksevat ahkerasti safareilla ja ne harvat vapaahetket käytän itsekin mieluusti vain kotona oleiluun ilman sen suurempaa aikatauluttamista. Kyllä sitä sitten taas keväällä ennättää :)

Uusi ystävä, arjen haasteita ja ylpeydenhetkiä

Tänään olin niin ylpeä pienestä Hiiwiöstäni. Olimme parin viikon tauon jälkeen käymässä Karva-Kaveri-vierailulla erityisluokassa Pihkan ja Lumin kanssa. Lumi on koko syksyn kovasti opetellut rauhoittumista ja nuorten kanssa työskentelyä, ja tänään voin sanoa, että nyt alkaa homma olla hallussa. Se osaa hienosti lähestyä, tulee syliin ja rapsuteltavaksi ja nauttii huomiosta, mutta tekee sen rauhallisesti. Tänään se oli oli myös selkeästi enemmän "työmoodissa" kuin aiemmin, ihan kuin Pihka, kuin paraskin viisas aikuinen.
Nyt syksyn aikana erityisluokissa on käynyt useampia sijaisia ja kouluavustajia ja on ollut tosi mukava havaita, kuinka he tunnin jälkeen tulevat poikkeuksetta kiittelemään miten positiivinen vaikutus koirien läsnäololla on nuoriin.

Today I felt very proud of Lumi. I was visiting the school class with Pihka and Lumi where we have been nearly every week since Lumi arrived. Lumi has been practising a lot of "calm down behaviour" as a part of getting her introduced on working some day as my therapy dog; an animal companion who could help elderly people, children with special needs etc. And today, she was just being wonderful! She was clearly on her "working mode" and for that brieh hour, I think I saw a small glimpse on what she could be like - and do I need to mention that I loved what I saw. 

During this autumn semester Pihka, Lumi and I have met several new teachers on the classes and without exception all of them have been very  impressed by the influence the dogs have on students. In "our " classes there are nearly 20 teenagers all of them having different special needs and the teachers always note how much calmer and more motivated the students are when the dogs are around. 

Muutenkin pikkupentuajat alkavat selkeästi olla taaksejäänyttä elämää, sisäsiisteysasiat sujuvat ja orastavia itsenäisyyden merkkejäkin on havaittavissa. Vähän voi välillä kokeilla, kuinka pitkälle saa mennä ja mitä kaikkea tehdä. Pääosin Lumi tuntuu kuitenkin tällä hetkellä olevan varsin vaivaton ja mukava kaveri. Arkihaasteessa emme ihan niin paljoa ehtineet harjoitella kuin suunnittelin, ja työtä hihnassa kävelyn eteen saadaan varmasti jatkaa vielä pitkälle tulevaisuuteen. Silti idean Lumi tuntuu tajunneen, eikä se kai kovin hullusti ole, jos meidän 5-vuotias pystyy Lumia taajamassakin taluttamaan, kuten tästä videopätkästä voi vilkaista.
Edelleen pitää vahvistaa myös arjessa luoksetuloja herkkupalkoilla. Tarhaanmenot ovat Lumista olleet vastenmielisiä joten sinne mennään nykyisin pihalta aina ruokaämpärin kanssa. Ruoka-annos tuntuu olevan niin hyvä palkka että jo kannattaa tulla tarhaankin ;)

Ok, I have a small confession to make. I have not been practising my every-day-life-challenge as much as I planned. Our goal was to improve walking on leash and it did improve, but the progression would have been greater if we would have been training more actively... ;) I think Lumi has however figured out the idea as can be seen from this video where my 5 yr old daughter is walking with Lumi in town. 
 

 Niin, se uusi ystävä! Laumamme täydentyi viime viikonloppuna eräällä karismaattisella sinisilmäisellä tulevaisuudentoivolla. Lumi ystävystyi kaverin kanssa silmänräpäyksessä ja onkin ollut viime päivät kiireinen näyttäessään uudelle tulokkaalle kaikki tärkeimmät asiat; täällä on ruokavarasto, näin huijataan Ninniltä luu, täällä on sohva, tässä nukutaan ja näin pihistetään lapsilta lattialle unohtuneet tavarat. Onneksi tämä tulokas on temperamentiltaan aika rauhallinen joten ihan hulabalooksi ei sentään ole yhteiselo vielä mennyt ;)

Lapset nimesivät kaverin Dustyksi Lentsikat-elokuvan päähenkilön mukaan. Toivotamme Dustyn lämpimästi tervetulleeksi Käpälämäelle!


Oh, and we also have a new friend! This charming blue-eyed fellow moved in last weekend. He is a 5-month old Siberian/Alaskan Husky puppy. The children named him Dusty after The Planes movie. Lumi has been pretty busy for the last few days showing Dusty all the important things like where to find food, this is how to steal a bone from Ninni, where the sofa is located and how to play with children's toys whom they have left lying in the floor... Luckily Dusty seems to have quite calm temperament to balance up Lumi's liveliness a bit ;)

Se hetki kun sydän melkein pysähtyy...

Tunnustan. Olen aivan naurettavan kiintynyt tuohon pentuun. Onhan se rasittava duracell mutta toisaalta aivan ylihellyttävä pitkine jalkoineen ja korvineen. Sitä paitsi se alkaa olla oppinut kaikin puolin talon tavoille ja ison osan sisälläoloajasta jo hengailee varsin rauhallisesti. Lapset voivat pelata jalkapalloa sen nenän edessä ja pentuhan nukkuu, jos sattuu nukuttamaan. Jos ei, se saattaa liittyä peliin ja hetken päästä kaikki ovat yhtenä nauravana mykkyränä pitkin lattiaa. Sen perusluottamus ihmisiin on hyvin vahva ja olipa ihminen ulkoisesti kuinka erilainen tahansa, kaikki näyttävät kelpaavan rapsuttajiksi ja leikkikavereiksi. Se on hyvin motivoitunut temppukoulun oppilas ja tulee uteliaana ja reippaana mukana kaikkialle, mihin olen sattunut sen kuljettamaan. Niin ja nyt on mennyt jo viikko ilman ainuttakaan pissalammikkoa sisällä!

No niin, pentu on siis pieni ja ihana ja söpö (ainakin silloin kun se nukkuu). Tänään oltiin tekemässä lasten kanssa lumitöitä pihalla, Lumi, Ninni-husky ja Pihka hengailivat vapaana. Yhtäkkiä huomasin, ettei Lumia ja Ninniä ole näkynyt hetkeen. Nurkan takana syömässä luuta, ajattelin. Eivät olleet. Kiersin toisen nurkan taakse ja huomasin kahdet jäljet, jotka veivät rantaan. Se tunne, kun pääset sinne rantaan ja huomaat jälkien menevän jäälle.... Ja tiedät, että  jäät on huonot. Ei puhettakaan että olisin itse vielä uskaltanut edes käydä rannassa kokeilemassa, kestääkö ne. Huutelin ja aloin jo katsella valmiiksi reikää, minne ne ovat pudonneet (onneksi sellaista ei näkynyt). Sitten ilmestyy vastarannalle parin sadan metrin päähän valkoinen ja musta piste ja ne lähtevät tulemaan yli, takaisin kotiin. Pitkät sekunnit, voin kertoa!! Mutta yli tultiin, tällä kertaa. Siinä ne sitten pyörivät jaloissa ja ihmettelivät, mikäs tässä nyt on hätänä, vähän käytiin tuolla mökkiläisiä moikkaamassa....

Ensimmäinen kerta kun Lumi on lähtenyt pihasta ja viimeinen kerta, kun se Ninnin kanssa saa hengailla pihalla ilman kunnon valvontaa.

Sisällä piti vähän sylitellä. Ihan vaan varalta. Olla kiitollinen että nuo raivostuttavan rakastettavat rakit on vielä tuossa.

En kuitenkaan olisi minä ellen olisi samalla käyttänyt tilannetta hieman hyödyksi; näin meillä tehdään käsittelyharjoituksia ;)
Rentoilua

Temppukoulua pitkästä aikaa

Ei me arkihaasteen lomassa olla temppuiluakaan unohdettu. Viime viikolla opeteltiin tukea vasten kahdella tassulla istuminen ja sen jälkeen ollaan leikitty vähän erilaisia palloleikkejä. Itsellekin tosi mukavaa vaihtelua opettaa välillä jotain aivan erilaista, uutta ja "hyödytöntä". Tarkoitukseni oli alunperin opettaa kuonokosketuksella pallon pelaaminen, mutta tassujen käyttö tulee Lumilta jotenkin niin luonnostaan että saa nähdä, tuleeko tästä sittenkin jotain muuta. Lumi on tosi hauska pentu treenata, se on oppimistilanteissa aika rauhallinen ja muistaa todella hyvin oppimansa.

Pallotemppuilun alkeita

Heh, huomasin juuri että olen tullut tässä parin kuukauden aikana opettaneeksi alkeita vaikka vähän mistä, mutta valmiiksi ei ole kovinkaan moni juttu tullut. No, josko meillä olisi vielä se yli kymmenen vuotta yhteistä aikaa jäljellä ja tehdä asioita loppuun ;)

Edustustehtäviä

Kuntille oli tänään sovittu pulkkakoirapäivä Kuusamon torilla olevaan joulutapahtumaan. Toista pulkkaa veti Taneli-samojedi ja edustustehtävissä oman osansa hoitivat Kenna sekä Lumi. Paljon riitti rapsuttajia ja lapsia pulkan kyydissä, hymyjä ja kiitoksia. Lumi teki osansa kuin konkari ainakin, antoi tassua ja kiipesi syliin jokaiselle joka otti. Iltapäivästä pikkukoira alkoikin jo olla sen verran väsynyt että käpertyi Kuntin pulkaan nokosille.

Arkihaastetta olen yrittänyt urheasti toteuttaa hihnalenkkeilemällä Lumin kanssa edes sen kaksi kertaa viikossa. Toinen kerta yleensä ollaan tehty ihmisten ilmoilla taajamassa ja toinen on sitten ollut erilaisia luopumisharjoituksia sisältävä "intensiivitreeni" täällä kotona. Levittelen pihalle erilaisia houkutuksia ja palkkaan luopumisesta ja kontaktinpidosta. Vetäminen on jonkin verran vähentynyt kaupunkikävelyilläkin, tai oikeastaan sitä nyt ei pääse juuri tapahtumaan. Aina, kun hihna kiristyy, pysähdyn ja yritän täten saada iskostettua Lumin mieleen ettei vetämällä yksinkertaisesti pääse mihinkään mukavaan paikkaan. Hankalista paikoista kuten toisista koirista tai jotenkin yli-ihanista ihmisistä mennään suosiolla ohi namittamalla mutta yhä vähemmän tarvitsee jatkuvaa namittamista. Sormikosketuskin on osoittautunut hyödylliseksi taidoksi, sillä on helppo ohjata koira penkan puolelle väistämään pyörää tai muuta liikennettä, ja Lumi kokee jo pelkän tempun itsestään palkitsevana.
Toki edistyminen olisi nopeampaa jos pystyisimme harjoittelemaan enemmän, mutta toisaalta olen yrittänyt korvata määrän laadulla. Se mitä tehdään, tehdään ajatuksen kanssa ja hyvin.