Mamma, emäntä, tuo-kaksijalkainen-joka-asuu-meillä (rakkaalla lapsella on monta nimeä) otti tänään viimeinkin mut mukaan agilitykentälle. Olen kuulemma joutunut sen takia pysyttelemään sieltä poissa, koska viimeisen parin viikon ajan olen sekoittanut kaikki Käpälämäen poikien päät ja kentällä oisin sekoittanut ne muutkin. Minkäs sille voi kun on vaan ihana. No nyt kummiskin se karanteeniaika on vihdoin ohi ja mä pääsen aksaamaan. Olin niin kuin Pate, ihan yhtä cool ja hyppelin innoissani tasakäpälää kun pääsin autosta ja huomasin missä ollaan. Emäntä siellä hihnan päässä joutui tosin muutamaan otteeseen huomauttamaan lämppärilenkillä, että kyllä sitä ihan maan pinnallakin voi pysyä ja mieluusti vielä silleen ettei vedä häneltä olkapäätä irti. Juoksis perhana lujempaa siellä perässä, minä haluan kentälle niin kuin kaikki isot aksakoirat!!
Ekana oli tietenkin Paten vuoro päästä tositoimiin ja ulvoin murheissani koko sen ajan kun Pate oli poissa, vähän jo rupesi huolettamaan että pääsenkö ollenkaan... No hakihan se emäntä minutkin sitten lopulta. Sain keksiä että renkaan läpi hyppelemällä saa nameja ja hyppelinkin innoissani monta kertaa, monelta eri puolelta. Sitten tuotiin areenalle putki. En ole ikinä aiemmin päässyt tekemään sen kanssa lähituttavuutta. Nytkin kentällä oli samaan aikaan paljon tohinaa, kun kaksi kisaavaa koiraa teki ratatreeniä ja toisella puolen joku teki tottista - minua se ei kuitenkaan kiinnostanut vaan emännän taskussa olevat nakkipalaset ja tuo jännittävä tunneli jonka suhteen mitä ilmeisimmin minun oli tarkoitus jotain tehdä. Ensiksi arvelin että varmaan sen päälle pitää hypätä ja näytinkin omasta mielestäni tosi tyylikkäältä tasapainoillessani tunnelin päällä. Ei tullut nakkia. Kurkistin tunnelista sisään. Kuului taikalaatikon naksautus ja eteeni putosi nakki! Kurkistin vähän pidemmälle ja taas kuuluin taikalaatikon ääni - se tarkoittaa että nyt osui oikeaan, herkku on tulossa. Seuraavan kerran kurottelinkin jo tosi pitkälle ja taikalaatikon äänen jälkeen tunnelin toiseen päähän ilmestyi jättiläisnakkipala. Juoksin tietenkin täysiä putken läpi sieppaamaan nakin, slurps. Tämähän se hauska peli on, mietin ja aloin mielissäni juoksentelemaan tunnelia edestakaisin. Aina kun menin sisälle, kuului taikalaatikon ääni, ja toisessa päässä näkyi lentävä namipala jonka sain juosta kiinni. Onko mitään parempaa?! No ehkä jotkut talvijutut voi olla, mutta niitä ei mietitä nyt, nyt on kesä ja täällä on putki jonka molempiin päihin juoksemalla saa aikaiseksi lentäviä nakinpaloja...!
Mulla oli niin kivaa enkä ois millään halunnut lähteä pois. Emäntä kummiskin lupaili jotain uintireissua treenien päätteeksi niin suostuin tekemään kompromissin. Olihan se ihanaa, lillua hetki vedessä helteisten aksapuuhailujen jälkeen.
Mukavaa heinäkuuta,
toivoo Lumi
