Mää menin putkeen

Tiiättehän te? Tuommoseen tunneliin? Se oli niin siistiä!! Ja sain hirveesti herkkuja ja olin ihan tohkeissaan!

Mamma, emäntä, tuo-kaksijalkainen-joka-asuu-meillä (rakkaalla lapsella on monta nimeä) otti tänään viimeinkin mut mukaan agilitykentälle. Olen kuulemma joutunut sen takia pysyttelemään sieltä poissa, koska viimeisen parin viikon ajan olen sekoittanut kaikki Käpälämäen poikien päät ja kentällä oisin sekoittanut ne muutkin. Minkäs sille voi kun on vaan ihana. No nyt kummiskin se karanteeniaika on vihdoin ohi ja mä pääsen aksaamaan. Olin niin kuin Pate, ihan yhtä cool ja hyppelin innoissani tasakäpälää kun pääsin autosta ja huomasin missä ollaan. Emäntä siellä hihnan päässä joutui tosin muutamaan otteeseen huomauttamaan lämppärilenkillä, että kyllä sitä ihan maan pinnallakin voi pysyä ja mieluusti vielä silleen ettei vedä häneltä olkapäätä irti. Juoksis perhana lujempaa siellä perässä, minä haluan kentälle niin kuin kaikki isot aksakoirat!!

Ekana oli tietenkin Paten vuoro päästä tositoimiin ja ulvoin murheissani koko sen ajan kun Pate oli poissa, vähän jo rupesi huolettamaan että pääsenkö ollenkaan... No hakihan se emäntä minutkin sitten lopulta. Sain keksiä että renkaan läpi hyppelemällä saa nameja ja hyppelinkin innoissani monta kertaa, monelta eri puolelta. Sitten tuotiin areenalle putki. En ole ikinä aiemmin päässyt tekemään sen kanssa lähituttavuutta. Nytkin kentällä oli samaan aikaan paljon tohinaa, kun kaksi kisaavaa koiraa teki ratatreeniä ja toisella puolen joku teki tottista - minua se ei kuitenkaan kiinnostanut vaan emännän taskussa olevat nakkipalaset ja tuo jännittävä tunneli jonka suhteen mitä ilmeisimmin minun oli tarkoitus jotain tehdä. Ensiksi arvelin että varmaan sen päälle pitää hypätä ja näytinkin omasta mielestäni tosi tyylikkäältä tasapainoillessani tunnelin päällä. Ei tullut nakkia. Kurkistin tunnelista sisään. Kuului taikalaatikon naksautus ja eteeni putosi nakki! Kurkistin vähän pidemmälle ja taas kuuluin taikalaatikon ääni - se tarkoittaa että nyt osui oikeaan, herkku on tulossa. Seuraavan kerran kurottelinkin jo tosi pitkälle ja taikalaatikon äänen jälkeen tunnelin toiseen päähän ilmestyi jättiläisnakkipala. Juoksin tietenkin täysiä putken läpi sieppaamaan nakin, slurps. Tämähän se hauska peli on, mietin ja aloin mielissäni juoksentelemaan tunnelia edestakaisin. Aina kun menin sisälle, kuului taikalaatikon ääni, ja toisessa päässä näkyi lentävä namipala jonka sain juosta kiinni. Onko mitään parempaa?! No ehkä jotkut talvijutut voi olla, mutta niitä ei mietitä nyt, nyt on kesä ja täällä on putki jonka molempiin päihin juoksemalla saa aikaiseksi lentäviä nakinpaloja...!

Tällä lailla näin.
Mulla oli niin kivaa enkä ois millään halunnut lähteä pois. Emäntä kummiskin lupaili jotain uintireissua treenien päätteeksi niin suostuin tekemään kompromissin. Olihan se ihanaa, lillua hetki vedessä helteisten aksapuuhailujen jälkeen. 

Minä oon muuten näin hyvä uimaankin jo. Haen keppiäkin aina silloin kun Pate ei kerkiä sitä viedä ensin. Melkein parasta on silti uinnin jälkeen hepuloida pitkin pusikkoa, olen ainakin yhtä nopea kuin tuuli ellen nopeampikin. Semmonen minä oon, aika hyvä kaikessa mihin rupean.

Mukavaa heinäkuuta,
toivoo Lumi

Suuria seikkailuja

Mutta aloitetaanpa alusta. Lumi pääsi testikoiraksi agilitya naksutellen - kurssin käytännön kertaan jossa siis lähdettiin opettamaan agilitya koiran oma-aloitteisen tarjoamisen ja sheippaamisen kautta. Alkujaan ajattelin että en Lumin kanssa tulisi agilitya tekemään välttämättä ollenkaan, se saa niin paljon huomiota muutenkin. Mutta niin vain löysimme itsemme agilitykentältä eräänä tiistai-iltana ja havaitsimme, että minkäs sille voi, jotkut on vaan hyviä kaikessa mitä ne alkaa tekemään. Pitänee siis alkaa perehtymään agilityhommiin enemmänkin tämän sankarin kanssa :) Tunnin aikana tehtiin siivekkeiden kiertoa, 2 on 2 off - kontaktiasennon alkeita, renkaan alkeita ja vähän estefokusointia. Hirveä määrä ajateltavaa ja uutta asiaa pienelle huskynpoikaselle ja kenttä täynnä uusia ihmisiä ja koiria, mutta niin se vain jaksoi hienosti! Olin taas kovasti ylpeä.

We have had a great adventure! 
But let's start from the beginning.... Last week Lumi got to try some agility. I was attending a two-day class for training agility with the clicker methods and needed a beginner dog to try the technique. Originally I had thought I would not do so much agility with Lumi since she anyway gets so much more attention than the other huskies. But here we were standing at the training field with a number of other dogs and trainers and I quickly found out my young husky was besides very focused, also very talented. I was so proud of her :) 
 

Se oikea suuri seikkailu odotti viime torstaina, kun valtaisan onkokaikkivarmastinytmukana-pakkaushässäkän jälkeen tungimme auton täyteen tavaraa, lapsia ja koiria. Muksut jäivät appivanhempien hoivaan Rovaniemellä, ja meitä aikuisia odotti pidennetty viikonloppu Pyhä-Luoston kansallispuistossa, rinkat selässä vaeltaen. Onnelliset nelijalkaiset retkikumppanit olivat Pihka ja Lumi, joille molemmille tämä oli ensimmäinen useamman päivän vaellus. Lumille pakkasin mukaan Hurtan Trail Pack- koiranreput joissa se sai kantaa sekä omat, että Pihkan ruoat ja kevyet muoviset kupit. Yhteensä Lumin reppuihin tuli painoa puolisentoista kiloa.

The real adventure however begun last Thursday as we headed to Pyhä-Luosto National Park in Eastern Lapland  with our backpacks and the dogs of course. The lucky ones who were chosen for the trip were Pihka the Lapponian Herder and Lumi. For both of them this was their first over-night trip in the wilderness and I was curious to see how they would like it. Lumi got her own Hurtta Trail Pack to carry the dog food and lightweight bowls, altogether Lumi's backpack was 1,5 kgs (whereas mine was roughly 16 kg....).

Torstai-iltapäivänä kuljimme noin 8 kilometrin matkan, toki perinteisesti emme löytäneet itseämme sieltä mistä piti vaan reilut 4 km pohjoisempaa - okei, okei, Luoston maisemissa nyt menee niitä polkuja ristiin rastiin ja alkuinnossa on oikeastikin aika helppo kipittää jonkun risteyksen ohi. Viimeisimpinä päivinä tätä ei jostain syystä enää päässyt tapahtumaan :P Alkumatka meni aikalailla varusteiden säätämiseen ja varsinkin Lumin reppua sai useamman kerran räplätä jotta sen sai asettumaan paikoilleen.
Laitoimme leirin pystyyn Kapustan tuvalle ja ihailimme aurinkoista kesäiltaa tunturimaisemissa pitkästä pitkästä aikaa. Tuuleskeli mukavasti joten itikoitakaan ei ennakkopeloista poiketen ollut haitaksi saakka.

On Thursday evening we walked about 8 kms from the Rykimäkero parking lot to Kapusta wilderness cabin where we decided to put up our tent and stay for the night. The original plan was to be about 4 kms further North but at the beginning we had accidentally walked past one trail crossing and ended up a little bit elsewhere ;) The first part of the trip was mostly adjusting the gear, I had a brand new backpack, Osprey Kestrel, and so did Lumi. Especially Lumi's pack I was having to go through quite a few times to get it balanced nicely. On our previous hiking trips the pack has been a lot lighter and I wanted it to be as comfortable for Lumi as possible. 

The night fell beautiful and sunny. We were sitting outside our tent and admiring the serenity. Even if we live in the middle of the woods at the Lapland border ourselves, the experience is always deeper when you are far away from your everyday-life challenges and out of the reach of modern life. This time of the year the sun doesn't go down at all but at some point we crawled up in our sleeping bags and fell asleep -only to be waken up by Pihka a couple of hours later who was barking angrily. I told her to be quiet and still looking a bit cautious she  rolled up next to me. Later in the morning Tuomas told me he had heard someone (or something) sniffing around our tent a little before Pihka begun to bark. Possibly a baby fox who wanted to come to see what we were up to.  

Perjantaiaamuna huiputimme parin kilometrin päässä sijainneen Huttutunturin ja palasimme sitten leiriin lounaalle. Tässä kohtaa Lumikin jo tiesi, mitä kunnon retkikoira tekee kun rinkat otetaan selästä pois...

On Friday morning we did a small sight-seeing walk for a couple of kilometers up to Huttutunturi hill. The weather was slightly rainy so quite quickly we turned back to the camp for lunch. This time we decided to eat inside the wilderness cottage. As can be seen from the picture, Lumi had also learned what will a proper hiking dog do during a break - take it easy and relax ;) 

Tauon jälkeen pakkasimme leirin taas rinkkoihin ja siirryimme Latvavaaran kautta noin 6 km päässä sijaitsevalle Pyhälammelle, jossa oli tarkoitus majailla sunnuntaihin saakka. Polku Latvavaaran yli oli vetävän koiran kanssa paikoin aika vaikeakulkuinen varsinkin aamupäivän sateen jäljiltä ja jalkansa sai asetella melko tarkasti välttääkseen liukastumisen. Olin tietenkin älykkäästi valinnut itselleni kunnon vaelluskenkien sijaan vaelluslenkkarit joissa ei ollut nilkalle tukea ollenkaan -rakkakivikossa oikeasti pitäväpohjaiset ja tukevat kengät olisivat olleet aika must. No jos muistaisi taas ensi kerralle sitten...

After the lunch we packed our tent and other things and headed to Pyhälampi wilderness cabin where we planned to stay until Sunday. The path took us over yet another hill which was pretty rocky and at times a bit treacherous especially since it had been raining in the morning. I really needed to watch my step as Lumi was still happily pulling like a sleddog only would...

 

Väsyneet koirat Pyhälammen laavulla. Pihkan mielestä koko reissu oli aika järjetön, sehän on tottunut kotona kulkemaan vapaana joka paikkaan (ja varsinkin metsässä), ja nyt oltiin keskellä mitä ihaninta tuoksuvaa metsää jossa koiran piti kulkea koko ajan kytkettynä... Kipitteli se perässä mutta naaman ilmeestä näki että olisi sitä voinut jotain muutakin tehdä :D Lumi puolestaan kantoi innokkaana reppujaan, nuuski hajuja, auttoi vetämällä ylämäissä ja oppi jo vähän odottamaan alamäissä, kuten kunnon retkikoiran kuuluukin. Kuten tuossa ylempänä totesin, jotkut nyt vaan sattuu olemaan hyviä, mitä ikinä ne alkavatkaan tekemään.

At Pyhälampi all of us felt like we had got our exercise for the day ;) Pihka was a bit upset for having to be on leash all the time. At home she is got used to running free since she stays at the yard and on our walks is always close to me. The rules in Finnish National Parks however say the dogs have to be on leash but the poor Lapponian Herder could not quite understand why... 
Lumi on the other hand was hugely enjoying. She was happy to carry her Trail Pack, sniffing the forest scents, helping me by pulling uphills and learned to walk more calmly on the downhills. And snuggled tight close to me while sleeping in the tent. 

 

Lauantaille oli vuorossa reissun korkeimman tunturin, Ukko-Luoston huiputus. Sää oli onneksi kuiva ja kirkastui päivän edetessä. Tuuli edelleen mukavasti joten saimme olla ötököiltäkin rauhassa.

On Saturday we decided to head to Ukko-Luosto, the highest hill at the area. The weather was luckily dry and got brighter by the day. The wind was blowing nicely to keep the mosquitos away so the conditions were perfect. 

Rakkakivikkoa olikin tässä nousussa reippaasti enemmän ja totesin valjaiden tuplakiinnityksen oikein käytännölliseksi.Hihnasta (ja koirasta) sai paljon paremman ja tasaisemman tuen ja kulku oli varmasti nyt meille molemmille paljon mukavampaa kuin edellisenä päivänä Latvavaaraa ylittäessä.

The climb was quite long and included some challenging parts which required  a lot balancing on rocks. I found out that the double-clip system on Lumi's Trail Pack was very useful and gave us both more support and made balancing much more steady than the day before. At the top of the hill we were rewarded with the most awesome view over the whole wilderness. Forest and hills as far as the eye could see...
 

Tähän kuvaan kiteytyy jotenkin hienosti koko reissun tunnelma. Niinhän se on, että erämaa rauhoittaa kulkijan.

The photo above says it all. 



Sunnuntaille jäi enää leirin purkaminen melkoisen märissä olosuhteissa. Vettä oli satanut koko yön ja seuraavan aamun. Odottelimme jonkin aikaa, josko sade laantuisi, mutta siinä kohtaa kun on ehtinyt jo kastua vedenhakumatkalla teltalta läheiselle purolle ja takaisin, on oikeastaan ihan sama, kastuuko vielä vähän lisää. Joten kamat kasaan ja menoksi. Koiria ei sade haitannut, kaksinkertaisen kunnon turkin omaavina niistä kumpikaan ei ollut edes iholle asti märkä. Meistä kaksijalkaisista, joilla sentään oli goretexit ja sadeviitat, en sitten sanokaan mitään...

On Sunday morning everything was rainy and wet. Our tent kept the water outside but it did not bring much comfort as you would get wet (despite the goretex clothing!) already when walking a short distance to a nearby creek to get some water for breakfast. We hang around for a while to see if the rain would stop (it didn't) so it was time to once again pack everything and head back to the civilization. The dogs didn't seem to mind the rain, they have excellent douple coats and were not even thoroughly wet, unlike us two-legged wanderers... 

Reissusta palasi silti seesteisempi emäntä. Vaeltaessa muistaa, että tärkeää on yksinkertainen.

So here I sit now back at home in front of the computer screen, thinking back. Many wonderful memories were made. Lumi grew up in just a couple of days to be a wonderful backpacking companion. It is in the nature of a sleddog to explore, to see new trails and places, to be always curious on what is around the next corner. To work herself tired and at the end of the day, curl up with someone she would call a friend. This is what we call life...

 

Kesä jo kolkuttelee

Viikko sitten pääsimme Lumin ja Pihkan sekä "meidän" oppilaiden kanssa päiväretkelle Riisitunturille. Päivä oli kaikin puolin mukava ja varsinkin Lumille karttui taas runsaasti hyödyllistä retkeilykokemusta. Se myös kantoi reippaasti reppujaan koko noin 6 km matkan. Kuvassa Lumi Riisitunturin huipulla, reput ovat keikahtaneet vähän vinoon koska koira on juuri noussut piehtaroimasta sammalikosta ;) Oppilaat jäävätkin nyt kesälomille, meillä tulee kyllä ikävä! Mutta eiköhän sitä elokuussa tavata taas :)

A week ago Pihka, Lumi & I were invited to a hiking trip to Riisitunturi National Park with "our" class, meaning the students whom we have been visiting all spring through our Companion Animal program. The trip was enjoyed by all and once again Lumi gained some valuable trekking experience, carrying her backpacks all the way. The photo above shows Lumi on top of Riisitunturi, the Trail Pack has switched off to this side because the dog has just got up after rolling on the ground ;) 

Ennätyslämpimän toukokuun ansiosta ollaan päästy koirien kanssa myös vesileikkeihin. Normaalistihan täällä suunnilleen vasta jäät lähtee näihin aikoihin, ja nyt on meidänkin pikkujärvessä vesi jo ihmisillekin uintilämpöistä. Ohessa pari kuvaa teiniosaston läträämisestä - Lumi yllätti taas kerran ja uiskenteli ihan vapaaehtoisesti vaikka etukäteen arvelin ettei se mahda juuri uimisesta innostua. Eipä pitäisi tulevan vaellusreissun kahlaamopaikatkaan tuottaa ongelmia :)

Due to extreme warm temperatures we've had lately the water in our little lake has warmed up so that we can have some water fun :) Usually the ice cover from the lake might just have gotten away by the end of May and this year we are already swimming! Here are some photos of the teenagers enjoying their playtime in the water.

 

Lumi testaa: Hurtta Trail Pack

Lumia ei paljon riippusillatkaan pelota!  Crossing the bridge at Myllykoski with Lumi & Pate

Saimme hiljattain Hurtalta testiin Trail Pack- koiranrepun. Ensivaikutelma tuotetta käsissä pyöritellessä oli epäuskoinen; "näin pieni", "saako tätä ikinä istumaan koiran päällä?". Meille tuli Lumin ja Dustyn mittojen perusteella S-kokoinen reppu joka ohjetaulukon mukaan menisi mm. beagleille ja shetlanninlammaskoirille, näköjään myös erinomaisen hyvin tämmöisille käyttölinjaisille rekikoirille :D Itse kantoreput ovat kiinni irrotettavassa valjaassa, jossa on paljon säätövaraa, mikä on iso plussa silloin kun sitä on tarkoitus käyttää useammalle eri koiralle. Valjaiden säätäminen istuviksi on oma operaationsa mutta onnistuu kun koira on edes kohtuullisen rauhallisena paikoillaan.


Some days ago we received a nice parcel from the Hurtta Team which included their new Trail Pack. For a long time I have been wanting to get a proper backpack for my dogs. Obviously someone heard our wish and we got the Trail Pack for some product testing :) There are two sizes of Trail Pack, S and M/L. I sent out the meazures of Lumi and Dusty and based on those we got the Small size. My first impression was "how can this be so small" since the label addresses the Small Trail Pack  for breeds like Beagle and Shetland Sheepdog. But after some adjustments it is very obvious that besides the Shelties and Beagles, the Small Trail Pack fits also very well on working type huskies :D At this point I will have to note that Lumi and Dusty are both very slim and a husky with heavier bones would probably prefer the bigger size. The backpack itself is attached to a separate harness which is very well adjustable for a perfect fit and is also a huge bonus for someone like me who likes to use the Trail Pack with different dogs.

Valjaissa on kaksi kiinnityspistettä talutushihnalle ja lisäksi kahva josta koiran saa tarvittaessa "lähikuljetukseen". Tavalliseen kävelyyn tai vaeltamiseen taaempi kiinnityspiste on mielestäni hyvä, tuplakiinnitystä itse käytän lähinnä silloin kun haluan koiran kohtuullisen lähelle ja saavan tasaisimman mahdollisen tuen, vaikkapa riippusiltoja ylittäessä.

The harness has two attachment clips for the leash and a handle which you can use when you need to have the dog walking reliably close to you.

Ensimmäinen testilenkki oli reilun kilometrin postinhakureissu, jossa laitoin reppuihin painoksi kaksi 150 g kuivamuonapussia. Lumikin on jo sen verran onneksi juossut valjakossa, että valjaiden pukeminen on sille tuttua hommaa joten siihen ei tarvinut enää erikseen totuttaa. Reput selässä eivät tuntuneet häiritsevän sitä yhtään, itse tosin vielä jouduin säätämään valjaita pariin otteeseen että sain ne mieleisiksini.

Tänään olikin sitten vuorossa retkipäivä. Tällä kertaa pakkasin Lumille hieman lisää painoa reppuun ihan totuttelumielessä, kummassakin laukussa oli  300 g verran kuivamuonaa. Perheen pienimmät kaksijalkaiset, 4- ja 6- vuotiaat, halusivat mennä kävelemään riippusiltoja ja minullehan se sopi paremmin kuin hyvin, kun Lumikaan ei ole sellaisia vielä aiemmin kokeillut. Kohteeksi valikoitui Myllykoski Oulangan Kansallispuistossa, koska se sijaitsee kohtalaisen lyhyen kävelymatkan päässä ja parin kilometrin matkalla tulee peräti kaksi riippusiltaa. Ensimmäinen silta on aika pitkä ja alla virtaa varsinkin näin kevätaikaan ihan reippaasti kuohuva koski. Muut menivät edellä ja minä jäin Lumin kanssa viimeiseksi. Pentuhan pisteli toisten perässä ilman epäröinnin häivääkään, vaikka silta heiluu jokaisella askeleella ja on varsin korkeallakin :)

Today we went out for a small hike with the family. The children, 4- and 6 yrs old, wanted to see some rivers and rapids so we decided to head on to Myllykoski, which is situated in our "home national park", the Oulanka, about a half an hour drive from our house. Lumi has never before walked on a hanging bridge so I thought it would be a good new experience for her too. And also a nice test-hike for the Trail Pack! 
The first bridge is pretty long and it has a wildly floating  Kitka river (wild at least in springtime) underneath it. I was curious to see what would Lumi think of it. Well, she just crossed the bridge like a pro, without hesitating at all. Good puppy :) 

Reitin varrelle tulee myös lukuisia rappusia joita laskeutuessa valjaiden "kantokahva" osoittautui oikein näppäräksi. Aiemmin olen aina käskyttänyt koirat kulkemaan takana, mutta siinä on riskinsä kun itse et varsinkaan rinkan kanssa sinne selän taakse näe. Ensimmäisellä kerralla Lumi hieman ihmetteli kahvakuljetusta mutta hoksasi idean nopeasti ja suurimman osan aikaa käveli vieressä antaen tasaisen tuen myös minulle. Tätä taitoa tosin on syytä kotona vielä vähän harjoitella lisää tulevan kesän pidempiä vaellusreissuja varten.

Rappusten laskeutuminen vaatii ilmeestä päätellen varsin tiukkaa keskittymistä myös ohjaajalta :D    Coming down the stairs is pretty serious business at least if you look at my face :D

Tauolla Lumikin sai reput pois selästään. Kuvassa näkyy siis pelkät valjaat joihin reput kiinnitetään kätevällä pikakiinnityssysteemillä. Valjaat ovat sen verran kivan oloiset että niitä tulee ehkä käytettyä ilman reppujakin.

During the lunch break I took the packback away from Lumi too. On the photo above you can see the harness without the packs. It actually felt so nice that I might use it as a regular walking harness too. 
 

Mukavan retkipäivän kruunasi tämä Oulangan Kansallispuistosta löytyvä harvinaisuus, jonka ensimmäistä kertaa ikinä onnistuin bongaamaan ja kuvaamaan, nimittäin orkideakasveihin kuuluva pikkuruinen neidonkekä. Monesti olen sitä etsinyt ohikulkiessani ja nyt viimeinkin osui silmiin :)

The real highlight for the day was this precious tiny flower. It is a Calypso Bulbosa, a small orchid which grows as a rarity in Oulanka National Park and can very seldom be found in anywhere else. I have walked these paths many many times before and never seen one, and today, here it finally is :)

Ylpeyden aiheita

Syksyllä Lumin ollessa pieni neulahampainen riiviö suoritimme ensimmäisen virstanpylväämme, Suomen Karva-Kaverit ry:n soveltuvuustestin tuleville Karva-Kavereille. Tunnustukseksi hyväksytystä testistä saimme oranssit liivit, jotka tuossa vaiheessa sain kääriä noin kolme kertaa pennun ympärille (ja se silti yritti joko syödä ne tai ne solmuista huolimatta liivit tuntuivat putoavan päältä). 

Toivoin tuolloin, että vielä joskus saisin sanoa pennun kasvaneen liiveihinsä paitsi fyysisesti, myös henkisesti. Avoin ja reipashan se on aina ollut, joskus ehkä vähän jopa liikaakin ;) Mutta se mistä erityisesti haaveilin, oli että pennulle kehittyisi samanlaista sosiaalista pelisilmää ihmisten kanssa kuin Pihkalla on. Kaikille koirille sitä tiettyä herkkyyttä ei tule, vaikka kuinka opettaisit, mutta tottakai hyvä sosiaalistaminen auttaa asiaa huomattavasti. Erityiskiitokset kuuluvat kyllä meidän koulukohteen oppilaille jotka sietivät, leikittivät ja paijasivat Lumia koko syksyn. Tässä vaiheessa Lumi tuntee "työkohteensa" niin hyvin että jos joskus yritämme vain kävellä nuorisotalon ohitse, se ei meinaa millään onnistua. Lumin mielestä on pakko päästä katsomaan, josko joku niistä ihanista ihmisistä olisi paikalla!

Tänään olimme taas vierailukäynnillä yläkoululaisten oppitunnilla ja ihaillen sain todeta Lumin kasvaneen valjaisiinsa. Se rämäpäinen riiviö on muuttunut herkkävaistoiseksi, rauhalliseksi ja ystävälliseksi nuoreksi koiraksi joka on ihmisryhmässä kuin kala vedessä. Kotona se saattaa välillä olla hyvinkin tyypillinen teinikoira murkkuvinkeineen mutta koulukäynneillä se on niin aikuinen ja hillitty, samalla silti rento ja ystävällinen, etten meinaa millään muistaa ettei koira ole vielä vuottakaan täyttänyt. Olen niin kiitollinen siitä, että Lumi vajaa vuosi sitten, oikeastaan varsin yllättäen, tupsahti osaksi elämääni.

Oppitunnin päätyttyä jatkoimme Lumin ja Pihkan kanssa vielä kaupunkikävelylle. Nyt olikin sitten edelliskertaan verrattuna reilusti enemmän häiriötä, kun mukana oli toinen koira ja ympärillä paljon enemmän hälinää, vastaantulevia ihmisiä, ohittavia polkupyöriä, rollaattoreja, autoja ja muita. Hienosti malttoi teinikoira - oli toki koulutyöskentelystä jo väsynytkin- ja suurimman osan matkasta pystyimme jo kulkemaan varsin sujuvasti. Palkkioksi haettiin torilta kevään ensimmäinen tötteröjäätelö :)

Virikkeellistämistä

Aamulla meininki juoksutarhassa näytti tältä. Päättömän juoksemisen jälkeen Lumi alkoi selvästi keksiä jotain älyllisempää puuhaa (koppien katoille hyppiminenhän on niin out, vanhanaikaista ja tylsää) ja sen ratkaisu löytyy yllä olevista kuvista. Koirakärryn katolta oli kuulemma hyvät näköalat ja Dustykin oppi nopeasti kärryn katolle kiipeämisen salat, kun Lumi oikein huolellisesti näytti mallia. Vähän vaikuttaisi että Lumin vois ehkä viedä agilityhommiin joskus... :D

Koska päivän ohjelmassa oli muutenkin kylillä käyntiä, nappasin Lumin mukaan harjoittelemaan hihnassa kävelyä. Talven jäljiltä hihnakäyttäytyminen on ollut vähän niin ja näin ja varsinkin erilaiset ärsykkeet saavat koiraneidin unohtamaan tyystin, mitä olikaan tarkoitus tehdä. Otin viime viikolla sille käyttöön Rukan talutusvaljaat, ajatuksena testata olisiko niistä apua rauhallisen hihnakäytöksen opettelussa. Aina, kun hihna kiristyy, vaihdan hetkeksi suuntaa ja palkkaan kun koira kävelee nätisti vierellä. Tänään meni jo aika kivasti vaikka häiriöitäkin oli. Videopätkässä Lumi jää kuuntelemaan läheltä kuuluvaa koiran haukkua mutta hetken miettimisen jälkeen päästään kuitenkin nätisti paikan ohitse. Ihmiset, varsinkin teini-ikäiset ja lapset, ovat Lumille suuri kiusaus koska sen mielestä he ovat kaikki vain niin yksinkertaisen ihania. Huomaa kyllä että Karva-Kaveri-vierailut ovat tehneet vaikutuksen nuoreen koiraan ;)

Ensi viikolla päästäänkin pitkästä aikaa taas nuorten pariin Karva-Kaveri-käynnille Lumin ja Pihkan kanssa. Talven jäljiltä käynneissä on ollut harmillinen tauko mutta onneksi on vielä muutama viikko lukukautta jäljellä niin ehditään kouluhommiinkin :)
Tämän reilun kilometrin mittaisen virikekävelyn jälkeen teinikoira olikin sitä mieltä että eiköhän päivän työt ole tehty ja on sittemmin malttanut ihan rennosti pötkötellä olohuoneen matolla.

Kevätpuuhia

Syksyisestä riiviöpentu-Lumista on talven aikana kasvanut  reipas neitikoira. Ensimmäinen juoksukin oli ja meni hiljattain, ja oli mielenkiintoista seurata kuinka rämäpää Peppi Pitkätossu-tyyppisestä koirasta kuoriutui yhtäkkiä kovin herkkä haaveilijasielu. Useinkaan en ole ihan näin suurta muutosta hormonitoiminnan käynnistymisestä koirissa nähnyt, monilla ensimmäiset juoksut eivät juuri elämää hetkauta. Näin ei selvästikään ollut Lumin laita!

Valjakkoharjoittelua ehdittiin kevään kuluessa tehdä jonkin verran, ja Lumille alkoi tulla varsin hyvä rutiini vetämiseen. Erityisesti olen panostanut tämän vuoden nuorison kanssa rauhallisesti odottamiseen ja käskyjen kuuntelemiseen, sillä itse vetämisessä ja eteenpäin menemisessä ei todellakaan ole näiden kanssa ongelmia, ja tuskin tuleekaan ;)  Vähän olisi semmoinen näppituntuma, että saattaa olla (puoli) joukkueellinen johtajakoiria kasvamassa.

Pikkuhiljaa rekikelien huvetessa ollaan Luminkin kanssa palauteltu mieleen syksyllä opeteltuja asioita ja temppuja. Uutena asiana aloitettiin noutoharjoittelu joka oikein pieniin palasiin pilkottuna tuntuukin edistyvän ihan mukavasti (ainakin jos vertaa Pihka-porokoiraan). Lisäksi pikkuhandlerimme Unna, 6 vuotta, kuuli mätsärikauden lähestyvän ja halusi opettaa Lumille kehäkäyttäytymistä. Virallisiin näyttelyihinhän Lumilla ei alaskanhuskyna ole mitään asiaa, mutta mätsärit ovat kieltämättä ihan hauskaa kesäpuuhailua ja niistä löytyy usein myös lapsille omat sarjat :) Tässä videopätkä ensimmäisistä harjoituksista - kuvaaja huomauttaa, että Lumille ei ole opetettu sen enempää seuraamista kuin seisomistakaan ennen tätä.

Facebookin ulkopuolisille lukijoille myös iloisia perheuutisia, sillä laumamme kasvoi hiljattain Dustyn puolisiskolla. Unna nimesi suloisen pikkuneidin Tuikuksi. Tuikulla on sama isä kuin Dustylla ja se on noin kuukauden Lumia ja Dustya nuorempi. Tuikku on iloinen ja herttainen tyttönen, hieman vielä tottumaton lapsiperhearkeen mutta vaikuttaisi sopeutuvan ja oppivan nopeasti. Valjakossa tämä neiti oli varsin vaikuttava ensimmäisestä kerrasta lähtien.