Suuria seikkailuja

Mutta aloitetaanpa alusta. Lumi pääsi testikoiraksi agilitya naksutellen - kurssin käytännön kertaan jossa siis lähdettiin opettamaan agilitya koiran oma-aloitteisen tarjoamisen ja sheippaamisen kautta. Alkujaan ajattelin että en Lumin kanssa tulisi agilitya tekemään välttämättä ollenkaan, se saa niin paljon huomiota muutenkin. Mutta niin vain löysimme itsemme agilitykentältä eräänä tiistai-iltana ja havaitsimme, että minkäs sille voi, jotkut on vaan hyviä kaikessa mitä ne alkaa tekemään. Pitänee siis alkaa perehtymään agilityhommiin enemmänkin tämän sankarin kanssa :) Tunnin aikana tehtiin siivekkeiden kiertoa, 2 on 2 off - kontaktiasennon alkeita, renkaan alkeita ja vähän estefokusointia. Hirveä määrä ajateltavaa ja uutta asiaa pienelle huskynpoikaselle ja kenttä täynnä uusia ihmisiä ja koiria, mutta niin se vain jaksoi hienosti! Olin taas kovasti ylpeä.

We have had a great adventure! 
But let's start from the beginning.... Last week Lumi got to try some agility. I was attending a two-day class for training agility with the clicker methods and needed a beginner dog to try the technique. Originally I had thought I would not do so much agility with Lumi since she anyway gets so much more attention than the other huskies. But here we were standing at the training field with a number of other dogs and trainers and I quickly found out my young husky was besides very focused, also very talented. I was so proud of her :) 
 

Se oikea suuri seikkailu odotti viime torstaina, kun valtaisan onkokaikkivarmastinytmukana-pakkaushässäkän jälkeen tungimme auton täyteen tavaraa, lapsia ja koiria. Muksut jäivät appivanhempien hoivaan Rovaniemellä, ja meitä aikuisia odotti pidennetty viikonloppu Pyhä-Luoston kansallispuistossa, rinkat selässä vaeltaen. Onnelliset nelijalkaiset retkikumppanit olivat Pihka ja Lumi, joille molemmille tämä oli ensimmäinen useamman päivän vaellus. Lumille pakkasin mukaan Hurtan Trail Pack- koiranreput joissa se sai kantaa sekä omat, että Pihkan ruoat ja kevyet muoviset kupit. Yhteensä Lumin reppuihin tuli painoa puolisentoista kiloa.

The real adventure however begun last Thursday as we headed to Pyhä-Luosto National Park in Eastern Lapland  with our backpacks and the dogs of course. The lucky ones who were chosen for the trip were Pihka the Lapponian Herder and Lumi. For both of them this was their first over-night trip in the wilderness and I was curious to see how they would like it. Lumi got her own Hurtta Trail Pack to carry the dog food and lightweight bowls, altogether Lumi's backpack was 1,5 kgs (whereas mine was roughly 16 kg....).

Torstai-iltapäivänä kuljimme noin 8 kilometrin matkan, toki perinteisesti emme löytäneet itseämme sieltä mistä piti vaan reilut 4 km pohjoisempaa - okei, okei, Luoston maisemissa nyt menee niitä polkuja ristiin rastiin ja alkuinnossa on oikeastikin aika helppo kipittää jonkun risteyksen ohi. Viimeisimpinä päivinä tätä ei jostain syystä enää päässyt tapahtumaan :P Alkumatka meni aikalailla varusteiden säätämiseen ja varsinkin Lumin reppua sai useamman kerran räplätä jotta sen sai asettumaan paikoilleen.
Laitoimme leirin pystyyn Kapustan tuvalle ja ihailimme aurinkoista kesäiltaa tunturimaisemissa pitkästä pitkästä aikaa. Tuuleskeli mukavasti joten itikoitakaan ei ennakkopeloista poiketen ollut haitaksi saakka.

On Thursday evening we walked about 8 kms from the Rykimäkero parking lot to Kapusta wilderness cabin where we decided to put up our tent and stay for the night. The original plan was to be about 4 kms further North but at the beginning we had accidentally walked past one trail crossing and ended up a little bit elsewhere ;) The first part of the trip was mostly adjusting the gear, I had a brand new backpack, Osprey Kestrel, and so did Lumi. Especially Lumi's pack I was having to go through quite a few times to get it balanced nicely. On our previous hiking trips the pack has been a lot lighter and I wanted it to be as comfortable for Lumi as possible. 

The night fell beautiful and sunny. We were sitting outside our tent and admiring the serenity. Even if we live in the middle of the woods at the Lapland border ourselves, the experience is always deeper when you are far away from your everyday-life challenges and out of the reach of modern life. This time of the year the sun doesn't go down at all but at some point we crawled up in our sleeping bags and fell asleep -only to be waken up by Pihka a couple of hours later who was barking angrily. I told her to be quiet and still looking a bit cautious she  rolled up next to me. Later in the morning Tuomas told me he had heard someone (or something) sniffing around our tent a little before Pihka begun to bark. Possibly a baby fox who wanted to come to see what we were up to.  

Perjantaiaamuna huiputimme parin kilometrin päässä sijainneen Huttutunturin ja palasimme sitten leiriin lounaalle. Tässä kohtaa Lumikin jo tiesi, mitä kunnon retkikoira tekee kun rinkat otetaan selästä pois...

On Friday morning we did a small sight-seeing walk for a couple of kilometers up to Huttutunturi hill. The weather was slightly rainy so quite quickly we turned back to the camp for lunch. This time we decided to eat inside the wilderness cottage. As can be seen from the picture, Lumi had also learned what will a proper hiking dog do during a break - take it easy and relax ;) 

Tauon jälkeen pakkasimme leirin taas rinkkoihin ja siirryimme Latvavaaran kautta noin 6 km päässä sijaitsevalle Pyhälammelle, jossa oli tarkoitus majailla sunnuntaihin saakka. Polku Latvavaaran yli oli vetävän koiran kanssa paikoin aika vaikeakulkuinen varsinkin aamupäivän sateen jäljiltä ja jalkansa sai asetella melko tarkasti välttääkseen liukastumisen. Olin tietenkin älykkäästi valinnut itselleni kunnon vaelluskenkien sijaan vaelluslenkkarit joissa ei ollut nilkalle tukea ollenkaan -rakkakivikossa oikeasti pitäväpohjaiset ja tukevat kengät olisivat olleet aika must. No jos muistaisi taas ensi kerralle sitten...

After the lunch we packed our tent and other things and headed to Pyhälampi wilderness cabin where we planned to stay until Sunday. The path took us over yet another hill which was pretty rocky and at times a bit treacherous especially since it had been raining in the morning. I really needed to watch my step as Lumi was still happily pulling like a sleddog only would...

 

Väsyneet koirat Pyhälammen laavulla. Pihkan mielestä koko reissu oli aika järjetön, sehän on tottunut kotona kulkemaan vapaana joka paikkaan (ja varsinkin metsässä), ja nyt oltiin keskellä mitä ihaninta tuoksuvaa metsää jossa koiran piti kulkea koko ajan kytkettynä... Kipitteli se perässä mutta naaman ilmeestä näki että olisi sitä voinut jotain muutakin tehdä :D Lumi puolestaan kantoi innokkaana reppujaan, nuuski hajuja, auttoi vetämällä ylämäissä ja oppi jo vähän odottamaan alamäissä, kuten kunnon retkikoiran kuuluukin. Kuten tuossa ylempänä totesin, jotkut nyt vaan sattuu olemaan hyviä, mitä ikinä ne alkavatkaan tekemään.

At Pyhälampi all of us felt like we had got our exercise for the day ;) Pihka was a bit upset for having to be on leash all the time. At home she is got used to running free since she stays at the yard and on our walks is always close to me. The rules in Finnish National Parks however say the dogs have to be on leash but the poor Lapponian Herder could not quite understand why... 
Lumi on the other hand was hugely enjoying. She was happy to carry her Trail Pack, sniffing the forest scents, helping me by pulling uphills and learned to walk more calmly on the downhills. And snuggled tight close to me while sleeping in the tent. 

 

Lauantaille oli vuorossa reissun korkeimman tunturin, Ukko-Luoston huiputus. Sää oli onneksi kuiva ja kirkastui päivän edetessä. Tuuli edelleen mukavasti joten saimme olla ötököiltäkin rauhassa.

On Saturday we decided to head to Ukko-Luosto, the highest hill at the area. The weather was luckily dry and got brighter by the day. The wind was blowing nicely to keep the mosquitos away so the conditions were perfect. 

Rakkakivikkoa olikin tässä nousussa reippaasti enemmän ja totesin valjaiden tuplakiinnityksen oikein käytännölliseksi.Hihnasta (ja koirasta) sai paljon paremman ja tasaisemman tuen ja kulku oli varmasti nyt meille molemmille paljon mukavampaa kuin edellisenä päivänä Latvavaaraa ylittäessä.

The climb was quite long and included some challenging parts which required  a lot balancing on rocks. I found out that the double-clip system on Lumi's Trail Pack was very useful and gave us both more support and made balancing much more steady than the day before. At the top of the hill we were rewarded with the most awesome view over the whole wilderness. Forest and hills as far as the eye could see...
 

Tähän kuvaan kiteytyy jotenkin hienosti koko reissun tunnelma. Niinhän se on, että erämaa rauhoittaa kulkijan.

The photo above says it all. 



Sunnuntaille jäi enää leirin purkaminen melkoisen märissä olosuhteissa. Vettä oli satanut koko yön ja seuraavan aamun. Odottelimme jonkin aikaa, josko sade laantuisi, mutta siinä kohtaa kun on ehtinyt jo kastua vedenhakumatkalla teltalta läheiselle purolle ja takaisin, on oikeastaan ihan sama, kastuuko vielä vähän lisää. Joten kamat kasaan ja menoksi. Koiria ei sade haitannut, kaksinkertaisen kunnon turkin omaavina niistä kumpikaan ei ollut edes iholle asti märkä. Meistä kaksijalkaisista, joilla sentään oli goretexit ja sadeviitat, en sitten sanokaan mitään...

On Sunday morning everything was rainy and wet. Our tent kept the water outside but it did not bring much comfort as you would get wet (despite the goretex clothing!) already when walking a short distance to a nearby creek to get some water for breakfast. We hang around for a while to see if the rain would stop (it didn't) so it was time to once again pack everything and head back to the civilization. The dogs didn't seem to mind the rain, they have excellent douple coats and were not even thoroughly wet, unlike us two-legged wanderers... 

Reissusta palasi silti seesteisempi emäntä. Vaeltaessa muistaa, että tärkeää on yksinkertainen.

So here I sit now back at home in front of the computer screen, thinking back. Many wonderful memories were made. Lumi grew up in just a couple of days to be a wonderful backpacking companion. It is in the nature of a sleddog to explore, to see new trails and places, to be always curious on what is around the next corner. To work herself tired and at the end of the day, curl up with someone she would call a friend. This is what we call life...